23.9.2015

Luomutodistus

Luomutarkastajalla oli tänä vuonna normaalia enemmän huomautettavaa viljelyksistämme. Ei niin, että  pihaltamme olisi löytynyt myrkkytynnyreitä tai pellolta merkkejä keinolannoitteista. Puutteet olivat enemmän paperipuolella.

Tiesitkö esimerkiksi, että luomuviljelijän on kuitattava saapuneet lähetyslistat ja laskut, että tarkastaja voi tarkastaa että viljelijä on tarkastanut että tilatut tuotteet tosiaan ovat luomua? No, ei puutarhulikaan tiennyt, vaikka on viljellyt luomuna jo melkein 15 vuotta. Kuittaamatta jääneistä saapuneista laskuista tuli sitten merkintää luomutarkastuskertomukseen, muutaman muunkin paperipuolen puutteen lisäksi.

Puutarhulia rupesi jo vähän pelottamaan, että jos tarkastus ei menisikään läpi. Sehän muuttaisi firman nimenkin, koska Väinölän luomutilaa ei saisi enää kutsua luomutilaksi. Pitäisi äkkiä keksiä firmalle uusi nimi, kävisikö esimerkiksi Väinölän-ei-enää-luomutila? Samalla muuttuisi sähköpostiosoite ja nettisivut ja fb-sivukin. Aika hurjaa. Puutarhuli ryhdistäytyi ja meinasi heti ruveta korjailemaan kaikkia tarkastajan huomaamia puutteita. Tai ainakin seuraavaan luomutarkastukseen mennessä meinaa ryhdistäytyä.

Ensimmäisenä askeleena täydelliseen luomupaperijärjestykseen puutarhuli pistää nyt tämän vuoden luomutodistuksen julkisesti näytille.  Nyt kun se on täällä netissä, voidaan se tästä aina näyttää kaikille sitä kaipaaville asiakkaillemme. Että tässä se nyt on, olkaapa hyvät!



Aika jännä paperi, vai mitä? Ensisilmäyksellä ei heti arvaisikaan, mikä lappunen on kyseessä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti